Vaaka Partners kiihdyttää kiertotalousyhtiö Molok Oy:n maailmalle

Ajankohtaista / tiistaina 01.11.2016

Suomalainen pääomasijoittaja Vaaka Partners sijoittaa perheyritys Molok Oy:öön, joka on jätteiden Syväkeräys-järjestelmien alkuperäinen kehittäjä ja toimittaja. Järjestelyn tavoitteena on vahvasti vientiin suuntautuneen kiertotalousyhtiön kasvun kiihdyttäminen kansainvälisesti.

Molok Oy:n kehittämä Syväkeräys-menetelmä perustuu maahan upotettuihin jätesäiliöihin, joiden etuja ovat siisteys, esteettisyys ja kustannustehokkuus. Kun nouseva kiertotalouden trendi muuttaa jätteen kustannuserästä raaka-aineeksi, globaalien jätehuollon arvoketjujen odotetaan muuttuvan merkittävästi.

Vuonna 1991 perustettu nokialainen Molok on Suomessa selvä markkinajohtaja segmentissään, ja viennin osuus on jo yli 70 prosenttia liikevaihdosta. Euroopan ohella yhtiön tuotteita valmistetaan Pohjois-Amerikassa ja Kiinassa.

Yritysjärjestelyn myötä syntyvän uuden Molok Oy:n omistajia ovat yhtiön perustaja Veikko Salli perheineen, yhtiön avainhenkilöt sekä Vaaka Partnersin hallinnoima pääomasijoitusrahasto.

”Molok Oy:lla on huikeat kasvumahdollisuudet. Moni tulevaisuuden trendi puhuu Syväkeräys-järjestelmien puolesta, sillä ne tehostavat kaupunkitilan käyttöä sekä vastaavat tiukentuviin siisteys- ja hygieniastandardeihin. Pitkät tyhjennysvälit vähentävät pakokaasupäästöjä ja logistiikan kustannuksia. Uusi omistusrakenne auttaa meitä ottamaan vientimarkkinoilla aseman, joka meille ja tuotteillemme kuuluu”, kertoo Molok Oy:n toimitusjohtaja Hannu Jokinen.

”Yhteisvoimin kiihdytämme yhtiön vauhtia tärkeillä markkina-alueilla ja kasvamme vahvistamalla myyntiä ja vientitoimintaa. Toimialalla on valtava potentiaali nyt, kun kiertotalouden myötä yritykset alkavat nähdä jätteet raaka-aineena ja energianlähteenä eikä vain yhdyskuntien ongelmana, suunnittelee Vaaka Partnersin partneri Ilkka Pentikäinen.

Lisätietoja:

Ilkka Pentikäinen, Vaaka Partners, puh. +358 400 217 671, s-posti ilkka.pentikainen(a)vaakapartners.fi
Hannu Jokinen, Molok Oy, puh. +358 50 318 3425, s-posti hannu.jokinen(a)molok.com

Molok Oy on 25-vuotias jätteidenkäsittelylaitteiden ja -menetelmien osaaja. Alkuperäisen SYVÄKERÄYS®-järjestelmän luoja Veikko Sallin innovatiivisen keksinnön ympärille luotu Molok-tuoteperhe soveltuu erinomaisesti käytettäväksi eri maanosissa, maissa ja kulttuureissa. Molok Oy on laajentunut kansainväliseksi yritykseksi, jonka tuotteet tunnetaan ympäri maailmaa. Yhtiön tuotteet on palkittu The New Economy Awardilla 2016. Yhtiöllä on myyntiä 40 maassa ja 49 työntekijää Suomessa. www.molok.fi

The post Vaaka Partners kiihdyttää kiertotalousyhtiö Molok Oy:n maailmalle appeared first on Vaaka Partners.

Jaa

Kasvetaan yhdessä - ota yhteyttä

Ota yhteyttä