LTP Group ja Kovanen Logistics yhdistyvät: elintarvikelogistiikkaan entistä vahvempi toimija

LTP Group ja Kovanen Logistics yhdistyvät: elintarvikelogistiikkaan entistä vahvempi toimija

LTP Group Oy on ostanut Kovanen Logistics Oy:n koko osakekannan. Yritysjärjestelyssä yhdistetään kaksi alan johtavaa yritystä ja sen myötä LTP:llä on resurssit ja voimavarat olla entistä kilpailukykyisempi ja merkittävämpi toimija ja osaaja suomalaisella elintarvikelogistiikan alalla.

Kaupan jälkeen LTP pystyy vastaamaan joustavasti koko toimitusketjusta tuottajalta loppuasiakkaalle. Yhdistämällä kuljetusvolyymit Kovanen Logisticsin kanssa LTP pystyy ylläpitämään entuudestaan korkean palvelutasonsa ja tarjoamaan entistä kilpailukykyisempiä ratkaisuja asiakkaille. Yhtiö toimii koko Suomen alueella, ja kaupan myötä sen asema pääkaupunkiseudun, Turun ja Tampereen alueilla vahvistuu.

Elintarvikelogistiikka-ala on Suomessa murroksessa kuluttajien muuttuvien kulutustottumusten ja kaupan rakennemuutoksen vuoksi. Pien- ja lähituottajien määrä kasvaa, toimitusvälit tihenevät ja eri pakkauskokoja on entistä enemmän, joten kysyntä LTP:n tarjoamille kokonaisvaltaisille, tehokkaille ja joustaville ratkaisuille elintarvikealan logistiikassa kasvaa.

”Olemme todella tyytyväisiä löydettyämme meidän näköisemme ostajan Kovanen Logisticsille”, Kovanen Yhtiöiden toimitusjohtaja Heikki Kovanen sanoo. ”LTP jatkaa yrityksen toiminnan kehittämistä ja panostaa sen kasvuun ja menestykseen tulevaisuudessakin. Lisäksi LTP jakaa Kovasen arvot ja pyrkimyksen parhaaseen mahdolliseen laatuun.”

Kovanen Logistics Oy:stä tulee LTP Groupin kokonaan omistama tytäryhtiö. Kovanen Logisticsin ja LTP Logisticsin yhteenlaskettu liikevaihto on 2016 pro forma -luvuilla laskettuna noin 40 miljoonaa euroa.

”Yrityskauppa luo LTP:lle entistä paremmat mahdollisuudet palvella asiakkaita nykyistä paremmin logistiikkaketjun alusta loppuun asti”, LTP Groupin toimitusjohtaja Matti Tuominen sanoo. ”LTP:n ja Kovanen Logisticsin osaamisen ja volyymien yhdistyessä pystymme kasvamaan ja parantamaan kilpailukykyämme entisestään.”

”Vaaka Partners on ylpeä saadessaan olla kehittämässä LTP:stä elintarvikelogistiikka-alan merkittävää toimijaa”, Vaaka Partnersin partneri Reijo Grönholm sanoo. ”Liitämme yritysjärjestelyssä kaksi alan kärkitoimijaa yhteen, ja näemme tässä merkittävän potentiaalin.”

 

Lisätietoja:

LTP Logistics Oy, Matti Tuominen, puh. 040 503 5905
Kovanen Yhtiöt Oy, Heikki Kovanen, puh. 0400 400 700
Vaaka Partners, Reijo Grönholm, puh. 0500 403 057

LTP Group Oy tarjoaa asiakkaan tarpeita vastaavat ratkaisut tilaus-toimitusketjuun. Palveluihin kuuluvat tuotteiden keräily, varastointi, lähetys ja kuljetus koko Suomen alueella 0–3°C lämpötilassa. Tuotevalikoima käsittää liha-, lihajaloste-, eines-, valmisruoka-, leipomo-, kala- ja meijerituotteet. LTP:n liikevaihto oli vuonna 2016 yli 25 miljoonaa euroa ja yritys työllistää noin 150 henkeä. Lisätietoja: www.ltplogistics.fi