Nordic Healthcare Groupin näkökulmia vastuullisuuteen

Vastuullisuus / keskiviikkona 24.03.2021

”Vastuullisuus on strategisia valintoja ja pieniä tekoja”, kirjoittaa NHG:n blogissa vastuullisuusasioista vastaava Milja Saarimaa. Kirjoituksessa avataan hyvin yhtiön vastuullisuusprosessia: mistä lähdettiin liikkeelle, miten viitekehys valittiin sekä millä menetelmillä muutosta ja tuloksia seurataan.

NHG:n yhtiötiimissä mukana oleva Antti Salmela on tyytyväinen yhtiön panostamisesta vastuullisuuteen: ”Vastuullisuusnäkökulma on meillä Vaakalla vahvasti mukana arvioidessamme uusia sijoituskohteita sekä tukiessamme yhtiöitämme omistusaikana. Olen todella iloinen NHG:läisten kiinnostuksesta ja palosta vastuullisuusasioihin, ja siitä että vastuullisuus on integroitu kiinteäksi osaksi NHG:n strategiaa ja asiakkaille tuotettua arvoa.”

Milja Saarimaa näkee vastuullisuuden merkityksen kasvavan tulevaisuudessa: ”Meillä NHG:llä merkityksellisyys on yksi arvoistamme. Vaikka olemme kasvaneet akateemisesta startupista pohjoismaiseksi asiantuntijataloksi, monet asiat ovat pysyneet samana, kuten se että ihmisemme tekevät työtä suurella sydämellä ja halulla parantaa maailmaa. Uskon, että vastuullisuudesta muodostuukin tulevaisuudessa erottamaton osa asiakkaalle tuottamaamme arvoa.”

Vastuullisuus koskettaa monia sidosryhmiä, ja Vaakan kanssa tehty yhteistyö saa NHG:ltä kiitosta: ”Vastuullisuus ei kosketa kuitenkaan vain asiakkaitamme ja henkilöstöämme, vaan olen myös innoissani siitä, että CSR-asiat (Corporate Social Responsibility) ovat vahvasti omistajamme Vaaka Partnersin sekä heidän sijoittajiensa agendalla. Vastuullisuuden ja läpinäkyvyyden merkityksen kasvu näkyy kiinnostuksena ja hyvänä yhteistyönä Vaakan tiimin kanssa, ja arvostan heiltä saamaamme tukea vastuullisuusasioiden edistämiseen NHG:llä,” kommentoi Saarimaa.

Lue NHG:n vastuullisuusnäkökulmista blogissa: Vastuullisuus on strategisia valintoja ja pieniä tekoja.

NHG lyhyesti

Nordic Healthcare Group (NHG) on luotettu neuvonta- ja analytiikkapalvelujen tarjoaja sosiaali- ja terveydenhuollon aloille. Yhdistämällä analytiikan- ja datan käyttäjäystävälliseen palvelusuunnitteluun, NHG auttaa asiakkaitaan kehittämään vaikuttavia terveys- ja sosiaalipalveluita. Yhdessä julkisten ja yksityisten terveydenhuollon tarjoajien sekä lääke- ja terveydenhuollon teknologiayritysten kanssa NHG tekee maailmasta paremman ja terveellisemmän paikan.

nhg.fi

Jaa

Yhteystiedot

Kasvetaan yhdessä - ota yhteyttä

Ota yhteyttä