MIKA SUTINEN NIMITETTY VAAKA PARTNERSIN TEOLLISEKSI NEUVONANTAJAKSI

perjantaina 15.12.2017

Mika Sutinen on nimitetty 27.11.2017 alkaen pääomasijoitusyhtiö Vaaka Partners Oy:n neuvonantajaksi. Vaakalla on mittava teollisten neuvonantajien verkosto, joka kattaa eri toimialoja ja maantieteellisiä alueita. Neuvonantajat tukevat Vaakan nykyisiä ja tulevia yhtiöitä oman kokemuksensa, tietonsa ja verkostonsa avulla. Mikan nimityksen myötä hänen pitkä kokemuksensa erityisesti kuluttajaliiketoiminnasta on nyt Vaakan yhtiöiden käytettävissä.

”On hienoa saada Mikan kokemus yhtiöidemme käyttöön. Hän rakensi seitsemässä vuodessa Vaakan tuolloin omistamasta Mustista ja Mirristä koko Skandinavian suurimman lemmikkieläintarvikkeiden ketjun. Kun lähdimme mukaan Mustiin ja Mirriin, sen liikevaihto oli noin 24 miljoonaa. Mikan jättäessä toimitusjohtajan tehtävät, oli yhtiön liikevaihto kasvanut 170 miljoonaan euroon. Tämä on juuri sitä, mitä kasvuhakuisena pääomasijoittajana teemme; luomme vahvan kasvustrategian yhteistyössä toimivan johdon kanssa, tuomme yhtiöön lisäresursseja ja osaamista. Omistamiemme yhtiöiden keskimääräinen liikevaihdon kasvu viimeisen 12 kuukauden aikana on ollut +23 %, mikä kertoo onnistuneesta kasvustrategian toteuttamisesta”, kommentoi Vaaka Partnersin toimitusjohtaja Juha Peltola.

”Hyvä omistajuus on ammattitaitolaji. On hienoa työskennellä taitavan ja kasvuhakuisen omistajan, hyvien hallitusten sekä osaavien johtoryhmien kanssa. Pääomasijoittajana tuomme yritysten käyttöön resursseja, jotka usein avaavat yrityksille vahvan kasvun mahdollisuuksia. Yhdessä saamme aikaan enemmän”, toteaa Vaaka Partnersin Industrial Partner Mika Sutinen.

Lisätietoja:
Juha Peltola, toimitusjohtaja, Vaaka Partners Oy, puhelin +358 50 514 84 01
Mika Sutinen, Industrial Partner, Vaaka Partners Oy, puhelin +358 400 600 999

The post MIKA SUTINEN NIMITETTY VAAKA PARTNERSIN TEOLLISEKSI NEUVONANTAJAKSI appeared first on Vaaka Partners.

Jaa

Kasvetaan yhdessä - ota yhteyttä

Ota yhteyttä