Jungle Juice Bar

Jungle Juice Bar on yksi Pohjoismaiden nopeimmin kasvavista smoothiebaariketjuista. Yritys on omistautunut terveellisille ja luonnollisille smoothieille ja mehuille. Jungle Juice Bar on todellinen sekoitus maukasta hyvinvointia ja ketterää kasvua. Uudet baarit aukeavat paikkoihin, joista et odottaisi saavasi virkistäviä juomia - esimerkiksi kauppakeskuksen liukuportaiden alapuolelta.

Vaakan panos: Kun sijoitimme Jungle Juice Bariin vuonna 2017, Suomessa oli 21 smoothiebaaria yhdeksässä kaupungissa. Nykyään Suomessa ja Ruotsissa on yli 50 baaria, jotka työllistävät yli 400 smoothie-ammattilaista.

Missiomme - ensimmäisestä puristuksesta lähtien - on ollut tukea yritystä laajentumisessa Suomessa ja ulkomailla. Tarjoamme heille edelleen apua ja resursseja laajentumiseen ja yritystoiminnan kehittämiseen.

Tulevaisuuden näkymä: Kiinnostus luonnollisia ja terveellisiä ruokia ja juomia kohtaan on maailmanlaajuinen megatrendi. Yhä useammat kuluttajat ostavat mielellään take away -tuotteita, jotka tukevat heidän hyvinvointiaan ja liikkuvaa elämäntapaansa. Jungle Juice Barin kaltaiset yritykset ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja oikealla maulla.

Jaa

Faktat

Yritys

Jungle Juice Bar

Aika

7/2017

Liikevaihto

€19m (2019)

Henkilöstö

210 FTEs (2019)

Vaaka-tiimi

Kasvetaan yhdessä - ota yhteyttä

Ota yhteyttä