Yrityskauppa: Elintarvikealan logistiikan uudelleen muovanneen LTP Groupin pääomistaja vaihtuu – tavoitteena jatkaa yhtiön vahvaa kasvua

keskiviikkona 07.12.2022

Kovan kasvun Vaaka Partnersin kanssa viime vuosina tehnyt LTP Group vaihtaa omistajaa. LTP Group on saavuttanut perustajansa Matti Tuomisen ja Vaakan yhteiselle matkalle asettamansa tavoitteet, ja LTP Groupin osake-enemmistö siirtyy yrityskaupan myötä Sponsor Capitalin omistukseen. Yhtiön johto jatkaa LTP Groupin merkittävänä omistajana Sponsorin kanssa myös yrityskaupan jälkeen. Reipas kasvu jatkuu ja missio pysyy – LTP Group haluaa jatkossakin varmistaa, että kaikenkokoisten elintarviketuottajien tuotteet pääsevät ihmisten ruokapöytiin kautta maan. Tämä onnistuu ainutlaatuisen tehokkailla logistiikkaratkaisuilla, jotka säästävät sekä ympäristöä että euroja.

LTP Groupin yhteinen matka Vaaka Partnersin kanssa on ollut onnistunut – yhtiön liikevaihto sekä kannattavuus kolminkertaistuivat kuudessa vuodessa liikevaihdon yltäessä yli 70 miljoonaan euroon tänä vuonna. Tällä hetkellä yli 450 henkeä työllistävä LTP Group tavoittelee nykyisiin kilpailuetuihinsa perustuvaa reipasta kasvua myös tulevaisuudessa yhdessä Sponsor Capitalin kanssa.

- Olemme muovanneet elintarvikealan logistiikan uuteen asentoon yhdistämällä monet pienet tavaravirrat yhdeksi isoksi tavalla, jota kukaan muu ei ole aiemmin onnistunut toteuttamaan. Tässä mallissa voittavat niin tuottajat, kaupat ja ravintolat, kuluttajat kuin ympäristö. Uskon, että tällä reseptillä luodaan kasvua myös jatkossa – niin asiakkaillemme kuin meille itsellemme, pohjustaa LTP Groupin perustaja, toimitusjohtaja Matti Tuominen.

Myös pienet ja keskisuuret tuottajat pääsevät valtakunnallisille markkinoille

LTP Groupin ensimmäinen erityinen kilpailuetu on poikkeuksellinen ratkaisu elintarvikkeiden keräilyssä ja yhdistelyssä. Sen sijaan, että jokaisen eri tuottajan elintarvikkeet kulkisivat omaa reittiään kauppoihin ja ravintoloihin, LTP Group keräilee tuotteita asiakaskohtaisesti ja yhdistelee monen tuottajan pienemmät tavaravirrat yhteisiin laatikoihin ja samoihin kuormiin kauppojen ja ravintoloiden toiveiden mukaan.

Toinen kilpailuetu on laaja valtakunnallinen jakeluverkosto kattaen niin kaupat kuin ammattikeittiöt ja ravintolat kautta maan. Kun nämä kaksi kilpailuetua löytyvät samasta talosta, syntyy ainutlaatuinen, tehokas tapa liikutella elintarvikkeita.

- Volyymimme on niin suuri, että reittimme kattavat syrjäisemmätkin kylät. Meillä on aina kuormaa menossa sinnekin, missä muuten on hiljaisempaa. Siksi pystymme palvelemaan matkan varrella toimivat pienemmätkin elintarvikeyritykset. Pienet ja keskisuuret elintarvikkeiden tuottajat voivat näin liittyä osaksi isompaa logistiikkaketjua ja saada tuotteensa valtakunnallisille markkinoille, mikä jäisi monelta muuten tekemättä, Tuominen kertoo.

Kaupat ja ravintolat puolestaan saavat monipuolisen kattauksen eri tuottajien tuotteita toiveidensa mukaan samaan kuormaan kerättynä. Ne voivat näin tarjota omille asiakkailleen kattavan ja myös erikoisempia tuotteita sisältävän valikoiman – kaikki hyötyvät.

Tehokas logistiikka vähentää ympäristökuormaa

Tehokas, monen toimijan tuotteet yhdistävä logistiikka pienentää myös päästöjä – sama määrä tavaraa kuljetetaan näin paljon aiempaa tehokkaammin pakattuna, pienemmällä auto- ja kilometrimäärällä.

- Olemme Vaaka Partnersin tuella investoineet automaatioon ja tiedolla johtamiseen. Sitä kautta olemme tulleet hyvin kustannustietoisiksi – oli sitten kyse ympäristön tai talouden kustannuksista, Tuominen toteaa.

Vaikka enemmistöomistaja vaihtuu, LTP Groupin asiakkaiden ja kumppanien arjessa juuri mikään ei muutu – jo hyväksi todetulla kasvun reseptillä jatketaan myös tästä eteenpäin ja arjen tutut toiminnot pysyvät ennallaan.

Kaupan lopullinen toteutuminen edellyttää vielä Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.

Lisätietoa:

Matti Tuominen, toimitusjohtaja LTP Group
puh. 040 503 5905, matti.tuominen@ltplogistics.fi

Tuomas Siponen, partner, Vaaka Partners
puh. 050 571 3767, tuomas.siponen@vaakapartners.fi

Sami Heikkilä, partner, Sponsor Capital
puh. 050 352 8905, sami.heikkila@sponsor.fi

LTP Group lyhyesti:

LTP Group on elintarvikelogistiikan edelläkävijä, johon kuuluvat sisälogistiikkaan ja asiakaskohtaiseen keräilyyn erikoistunut LTP Logistics Oy, pesupalveluihin erikoistunut Lännen Teollisuuspalvelu Oy sekä jakeluun keskittyvä LTP Cargo Oy. Yhdessä yritykset muodostavat joustavaa ja yksilöllistä palvelua tarjoavan logistiikkakokonaisuuden, joka kattaa keräilyn, varastoinnin ja kuljetuspalvelut. LTP Group toimii koko Suomen alueella. Yritykset työllistävät yli 450 henkilöä ja niiden yhteenlaskettu liikevaihto on tänä vuonna yli 70 miljoonaa euroa.

Vaaka Partners lyhyesti:

Vaaka Partners on kunnianhimoinen pääomasijoitusyhtiö, joka auttaa keskikokoisia suomalaisia yhtiöitä kehittymään liiketoiminnan mestareiksi. Vaakan omistamia yhtiöitä ovat mm. Framery, A-Insinöörit, Cloudpermit sekä Staria. Yhtiö vastaa noin 0,6 miljardin euron pääomasijoitusrahastoista. Vaakan lähestymistapa yhdistää strategisen ja toiminnallisen osaamisen sekä luottamukseen perustuvaan yhteistyön. Vaakan rahastojen suurimpia sijoittajia ovat Euroopan johtavat eläkerahastot.
www.vaakapartners.fi

Sponsor Capital lyhyesti:

Sponsor Capital on vuonna 1997 perustettu suomalainen pääomasijoittaja. Yritys tekee pääosin enemmistösijoituksia menestyviin keskisuuriin suomalaisiin yrityksiin, joilla on erinomainen johto, vahva markkina-asema sekä ennustettava kassavirta. Sponsor Capital toimii vastuullisesti, pitkäjänteisesti, tulosorientoituneesti ja aina uskoen yrittäjähengen tärkeyteen. Suuret suomalaiset instituutiot sijoittavat pääomiaan Sponsor Capitalin kautta.

www.sponsor.fi

Jaa

Kasvetaan yhdessä - ota yhteyttä

Ota yhteyttä