Unisport-Saltex vahvistaa asemiaan ja tähtää Euroopan markkinoille

Ajankohtaista / keskiviikkona 22.06.2016

Johtava urheilu- ja liikuntapaikkapalvelujen toimittaja on muodostunut, kun Unisport-Saltex Oy ja Kerko Group Oy tytäryhtiöineen yhdistyivät. Uusi yhtiö, jonka juuret juontavat 100 vuoden päähän, tavoittelee merkittävää myynnin kasvua, ja asemaa johtavana pohjoiseurooppalaisena täyden palvelun urheilupaikkapalvelujen toimittajana. Yhtiön konseptit tarjoavat parhaat olosuhteet niin urheilijoille kuin katsojille.

Unisport-Saltex on ulkokenttien tuote- ja palvelukehityksen sekä kunnossapidon asiantuntija, jonka vahvaa aluetta ovat keinonurmet.

Kerko Group on erikoistunut sisäurheilupaikkojen sisustamiseen, varustamiseen ja huoltoon. Oman tuotannon ja kumppaneiden avulla yhtiön tarjoama kattaa urheiluhallisisustukset, lattiat ja katsomot sekä varustaa niin voimistelu- kuin jäähallit. Kerko Groupin ruotsalaisiin tytäryhtiöihin kuuluvat muun muassa vuodesta 1926 toiminut johtava ruotsalainen urheiluvälinetoimittaja Rantzows Sport sekä Zac Sportgolv, Simab, LEG ja Istech.

Yhdessä Unisport-Saltex ja Kerko Group voivat tarjota kaikki alan palvelut saman katon alta: kokonaisvaltaiset palvelukonseptit räätälöityjen sisä- ja ulkoliikuntapaikkojen suunnittelusta avaimet käteen -toimituksiin ja välineisiin sekä huolto- ja ylläpitopalveluihin koko liikuntapaikkojen elinkaaren ajan. Uuden yhtiön vahvuuksia ovat jatkuva tuotekehitys, oma valmistus, ensiluokkainen projektinhallinta ja -palvelu sekä vahvat brändit.

Lukuisten pienten toimijoiden hallitsemalla toimialalla yhdistyminen luo paremmat edellytykset kasvaa ja kehittää asiakaslähtöisiä palvelukonsepteja. Tänä päivänä pääasiassa kunnista ja urheiluseuroista koostuva asiakaskunta odottaa liikuntapaikkojen erilaisten loppukäyttäjien erityistarpeiden yhä syvempää ymmärrystä sekä ympäristönäkökulmien huomioimista tuotekehityksessä.

“Toivotamme Kerkon henkilöstön, tuotteet ja konseptit tervetulleiksi. Olemme palvelleet samaa asiakaskuntaa, ja yhdistyessämme voimme tarjota entistä kokonaisvaltaisempia ratkaisuja ja maailmanluokan palvelua sekä kehittää parempia olosuhteita urheilijoille ja katsojille”, sanoo Mikko Kilpeläinen, Unisport-Saltex Oy:n ja uuden yhtiön toimitusjohtaja.

“Olemme olleet urheilualalla jo 100 vuotta, ja tämä on luonnollinen askel kasvun ja tulevaisuuden turvaamiseksi. Olemme erittäin iloisia yhdistymisestä”, sanoo Kerko Group Oy:n toimitusjohtaja Pekka Ahonen.

Lisätietoja:

Mikko Kilpeläinen
Toimitusjohtaja
Unisport-Saltex Oy
050 542 5884
mikko.kilpelainen@unisport.com

Pekka Ahonen
Toimitusjohtaja
Kerko Group Oy
040 526 0018
pekka.ahonen@kerkosport.com

www.kerkosport.com
www.saltex.fi
www.unisportsaltex.com

Unisport-Saltex Oy:n ja Kerko Group Oy:n yhdistymisen kautta syntyvän yhtiön liikevaihto on lähes 120 miljoonaa euroa ja se työllistää 285 henkilöä 8 maassa. Yhtiön pääkonttori sijaitsee Helsingissä. Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Isossa-Britanniassa, Latviassa, Puolassa ja Hollannissa toimivat yhtiöt täydentävät toisiaan niin maantieteellisesti kuin tuotevalikoimiltaan. Yhtiö on markkinajohtaja Pohjoismaissa, ja sillä on positiiviset kasvunäkymät Pohjois-Euroopassa. Yhtiö tavoittelee merkittävää myynnin kasvua, ja asemaa johtavana pohjoiseurooppalaisena täyden palvelun urheilupaikkapalvelujen toimittajana, jonka konseptit tarjoavat parhaat olosuhteet urheilijoille ja katsojille.

The post Unisport-Saltex vahvistaa asemiaan ja tähtää Euroopan markkinoille appeared first on Vaaka Partners.

Jaa

Kasvetaan yhdessä - ota yhteyttä

Ota yhteyttä