Attendo ja Fysios tuovat erityisesti senioreille räätälöidyt seniorifysioterapiapalvelut hoivakoteihin

tiistaina 12.12.2017

Attendo ja Fysios aloittavat Uudellamaalla yhteistyömallin, jossa ikäihmiset saavat haluamansa fysioterapiapalvelut suoraan hoivakotiin heille sopivana ajankohtana. Yhteistyömallia kokeillaan alkuun 10:ssä ikäihmisten hoivakodissa. Jokainen lisäpalveluista kiinnostunut ikäihminen saa maksuttoman kuntokartoituksen, minkä pohjalta hänelle laaditaan yksilöllinen fysioterapeuttinen kuntoutussuunnitelma. Tämän jälkeen räätälöidyt palvelut ovat halukkaiden saatavilla normaalia selkeästi huokeampaan hintaan.

”Lähtökohtamme on, että hoivakodin pitää tuntua kodilta ja elämän jatkua vielä siinäkin vaiheessa merkityksellisenä, kun hoivatarve tulee mukaan kuvaan. Monelle asukkaalle liikkuminen hoivakodin ulkopuolella on haastavaa, joten tuomme siksi hoivakoteihimme lisäpalveluja tarjolle. Tyypillinen lisäpalvelu on esimerkiksi kampaamo- ja parturipalvelut. Olen ylpeä, että Fysiosin kanssa solmittu yhteistyösopimus tuo hyvinvointia ja toimintakykyä tukevat fysioterapiapalvelut helposti ikäihmisten saataville”, sanoo aluejohtaja Simo Saaranen Attendosta.

Attendon hoivakodeissa on käytössä kuntouttava toimintamalli, joka tähtää arjen toimintakyvyn ylläpitoon ja arjessa aktivointiin. Kumppanuus Fysiosin kanssa syventää ikäihmisen mahdollisuutta kasvattaa omaa hyvinvointia ja toimintakykyä esimerkiksi fysioterapeuttisten hoitojen ja terapeuttisten harjoitteiden avulla.

Toimintakykyä ja kuntoa voi kehittää turvallisesti ja yksilöllisesti myös hoivakodissa asuessa, mikä on myös trendi eri ikäluokissa tällä hetkellä koko yhteiskunnassa. Ikääntyessä verenkierto heikkenee ja energiansaanti vähenee erilaisten sairauksien kuten korkean verenpaineen tai kolesterolin takia. Fysiosin senioreille suunnitellun seniorifysioterapian tavoitteena on erityisesti verenkierron vilkastuttaminen erilaisten lihaskunto- ja tasapainoharjoitteiden avulla. Fyysinen aktiivisuus vaikuttaa myönteisesti toimintakykyyn, joka puolestaan edesauttaa psyykkistä hyvinvointia.

”Kokemukset ovat osoittaneet, että systemaattisella ja progressiivisella kuntoutuksella ikäihmisten elämänlaatua voidaan parantaa. Hienoa, että saamme olla edistämässä onnistunutta vanhenemista yhteistyössä Attendon kanssa”, sanoo Fysiosin toimitusjohtaja Heikki Tiitinen.

Lisätietoa:
Heikki Tiitinen toimitusjohtaja, Fysios Group, p. 040 064 8663, heikki.tiitinen@fysios.fi
Simo Saaranen, aluejohtaja, Attendo Oy, p. 040 550 7358, simo.saaranen@attendo.fi

Katso myös video 87-vuotiaasta Elsasta: https://youtu.be/yqFFD_wEBF4

Fysios Group
Fysios on valtakunnallinen fysioterapiaketju. Fysiokseen kuuluu 57 toimipistettä 26 paikkakunnalla ja se työllistää lähes 400 ammattilaista. Fysioksen tavoitteena on auttaa puolta miljoonaa suomalaista vuoteen 2020 mennessä. Fysioksen johdossa toimivat osakkaat Heikki Tiitinen ja Pasi Syrjä. Yrityksen pääomistaja on kotimainen pääomasijoittaja Vaaka Partners. www.fysios.fi

Attendo – Pohjoismaiden johtava hoiva- ja terveyspalveluiden tarjoaja
Attendo on Pohjoismaiden johtava julkisten hoiva- ja terveyspalveluiden yksityinen palveluntuottaja. Yritys on perustettu vuonna 1985, ja olimme ensimmäinen julkisia hoivapalveluja ikäihmisille tarjonnut yksityinen yhtiö Ruotsissa. Ikäihmisille suunnattujen palvelujen lisäksi Attendo tarjoaa hoivapalveluja ehitysvammaisille ja mielenterveyskuntoutujille, sekä apua tarvitseville ihmisille ja perheille. Suomessa tarjoamme myös terveys- ja hammaslääkäripalveluja. Meillä on yli 20 000 työntekijää noin 500 toimipisteessä yli 200 kunnassa Ruotsissa, Suomessa, Norjassa ja Tanskassa. www.attendo.fi

The post Attendo ja Fysios tuovat erityisesti senioreille räätälöidyt seniorifysioterapiapalvelut hoivakoteihin appeared first on Vaaka Partners.

Jaa

Kasvetaan yhdessä - ota yhteyttä

Ota yhteyttä