Energiakolmio ja Skapat Energia yhdistyvät markkinajohtajaksi

keskiviikkona 01.10.2014

Pääomasijoitusyhtiö Vaaka Partners mahdollistaa tulevaisuuden kasvupolun rakentamisen

Jyväskyläläinen Energiakolmio Oy ja hämeenlinnalainen Skapat Energia Oy yhdistyvät lähes 200 hengen energianhallinnan riippumattomaksi asiantuntijayritykseksi. Yhtiöiden ydinosaamiset ja asiakaskunnat täydentävät toisiaan, mikä antaa erinomaisen pohjan uuden konsernin tulevalle kasvulle. Yhdistymisen mahdollistaa pääomasijoitusyhtiö Vaaka Partnersin tekemä sijoitus hallinnoimastaan rahastosta.

Uudella muodostettavalla kokonaisuudella on toimintaa Suomen lisäksi Ruotsissa sekä Baltian maissa Virossa, Latviassa ja Liettuassa ja sen ennakoitu palveluliiketoiminnan liikevaihto on tänä vuonna noin 18 miljoonaa euroa. Konsernilla on ainutlaatuinen energianhallinnan palveluvalikoima, erityisosaamista energiatehokkuudesta ja sähkönhankinnasta sekä vahvemmat resurssit palvella asiakkaitaan Itämeren alueella.

Tavoitteena konsernilla on jatkaa kasvuaan Suomessa kehittämällä palvelutarjontaansa sekä laajentaa toimintaansa edelleen myös muissa Itämeren alueen maissa.

Energiakolmion ja Skapat Energian rooli Suomen energiamarkkinassa on erittäin merkittävä. Yhtiöt eivät itse osta eivätkä myy sähköä, vaan toimivat asiakkaan energia-asioiden riippumattomana asiantuntijana. Yhtiöiden asiakkaiden vuosittaiset sähköenergiamäärät ovat yhteensä noin 20 TWh, mikä vastaa 24 prosenttia Suomen vuotuisesta sähkömarkkinasta.

Pelkästään Suomessa miljardien eurojen säästöpotentiaali

Uudella kokonaisuudella on laaja asiakaskunta. Energiakolmion asiakkaita ovat suuryritykset ja kunnat, Skapat Energia palvelee energiankäyttäjiä pk-yrityksistä asuntoyhtiöihin.

”Molemmat yhtiöt ovat vahvoja toimijoita omissa asiakassegmenteissään ja ovat jo aloittaneet suunnitelmallisen kansainvälistymisen. Yhdessä pystymme vahvistamaan konsernin kilpailukykyä ja kasvattamaan Suomen toimintoja sekä vauhdittamaan merkittävästi molempien yhtiöiden kansainvälistymistä”, sanoo Vaaka Partnersin osakas Ilkka Hietala.

Energiamarkkinapalveluissa Energiakolmion ja Skapat Energian mallit ovat olleet toisistaan poikkeavia ja sopineet erikokoisille asiakasyrityksille. Kasvunäkymät näille palveluille ovat hyvät. Uusi konserni odottaa erityisen paljon kasvua energiatehokkuuspalveluista.

”Pelkästään Suomessa on edelleen miljardien eurojen säästöpotentiaali kiinteistöjen energian käytössä. Yhdistymällä saavutamme täydellisen palveluvalikoiman niin energiatehokkuudessa kuin sähkönhankinnassa. Valikoimamme on laajempi kuin yhdelläkään toisella alan toimijalla, ja kokonaisvaltaisella tarjonnalla pystymme luomaan entistä enemmän lisäarvoa asiakkaillemme. He hyötyvät energia- ja kustannussäästöjen muodossa”, toteaa Skapat Energian toimitusjohtaja Tommi Vekka.

”Alamme kansainväliset toimijat laajentavat koko ajan toimintaansa ja tarjoavat palveluitaan yhä enemmän myös ulkomaisilla markkinoilla, kuten täällä Suomessa. Tämä järjestely on meidän vastauksemme heille, sillä näin saamme itse enemmän muskeleita kansainvälistymiseen. Luomme vahvan energianhallinnan asiantuntijayrityksen, mikä on myös suomalaisten asiakkaiden etu”, Energiakolmion toimitusjohtaja Anssi Kuoppala sanoo.

Konsernin emoyhtiötä johtaa toimitusjohtajana Tommi Vekka.

Lisätietoja:

Vaaka Partners: osakas Ilkka Hietala, p. 050 358 6929, www.vaakapartners.fi
Skapat Energia: toimitusjohtaja Tommi Vekka, p. 050 563 2853, www.skapatenergia.fi
Energiakolmio: toimitusjohtaja Anssi Kuoppala, p. 020 799 2109, www.energiakolmio.fi

Skapat Energia Oy on hämeenlinnalainen sähkönhankinnan ja energiatehokkuuden asiantuntijayritys. Henkilökunnan määrä on noin 80 ja liikevaihto viime vuonna oli 7 miljoonaa euroa.

Energiakolmio Oy on Suomen johtava riippumaton energiamarkkinoiden asiantuntijayritys. Yhtiön päätoimipiste on Jyväskylässä. Henkilökunnan määrä on 90 ja viime vuoden nettoliikevaihto 8,1 miljoonaa euroa.

The post Energiakolmio ja Skapat Energia yhdistyvät markkinajohtajaksi appeared first on Vaaka Partners.

Jaa

Kasvetaan yhdessä - ota yhteyttä

Ota yhteyttä