Sadevesi- ja kattoturvajärjestelmät ovat tärkeitä talojen turvallisuuden ja kunnossapidon kannalta. Monissa maissa perinteinen tapa asentaa sadevesijärjestelmä on koota se osista. Suomessa Nesco ja muutamat muut yritykset käyttävät kuitenkin teknologiaa, joka hyödyntää paikan päällä tapahtuvaa mittatilaustyötä mahdollistaen parhaan tehokkuuden.
 
Nesco on johtava sadevesi- ja kattoturvatuotteiden valmistaja Suomessa. Konserni koostuu Orimattilassa sijaitsevasta tehtaasta ja maanlaajuisesta Vesivek -myynti- ja asennusverkostosta. Vaaka Partnersin sijoittaessa yhtiöön vuonna 2011 ryhmän liikevaihto oli 25 miljoonaa euroa ja työntekijöitä oli noin 230.
 
Vaaka Partnersin tavoite oli kehittää toimialaa edelleen Suomessa ja viedä Nescon omaa teknologiaa hyödyntäviä sadevesijärjestelmiä myös ulkomaille.
 
Maalatuille kattoturvatuotteille tunnistettiin kasvava kysyntä ja tavoite oli vastata siihen, joten tehdasta laajennettiin ja pintakäsittelylinjaa nykyaikaistettiin suorituskyvyn parantamiseksi. Myös Vesivekin jakeluverkostoa vahvistettiin ja aloitettiin uusi kattotarkastuspalvelu, joka toi yritykselle huomattavaa kasvua. Sijoitusaikana Nescon liikevaihto kasvoi yli 26 miljoonaan euroon huolimatta siitä, että sen pääkohderyhmän markkina laski lähes 50 % omakotitalojen uudisrakentamisen laskettua n 12.000 talon vuositasolta n 6.000 taloon vuodessa. Markkinamuutoksesta johtuen yhtiö keskitti voimavaransa kotimaan markkinoille.
 
Kattoremontteihin erikoistunut Hämeen Laaturemontti osti Nescon vuonna 2016 vauhdittamaan kasvua ja taatakseen markkina-aseman. Yhdistymisellä on vankka teollinen logiikka perustuen Nescon laajaan palveluverkkoon ja erinomaisten tuotteiden hyödyntämiseen. Yhdistyminen takaa Nescolle hyvä kasvumahdollisuuden myös jatkossa.
 

Yhtiön nimi

Nesco

Sijoitushetki

3/2011

Irtautuminen

2/2016

Liikevaihto

29 MEUR (2015)

Diilitiimi

Reijo Grönholm, Panu Vuorela

Verkkosivut